Onnistujan päivä Hämeenlinnassa keskiviikkona 5.9.2018


#onnistuhämeenlinnassa

 
Hämeenlinna kannustaa yrittäjiään!

 
Syyskuun 5. päivä vietetään valtakunnallista Yrittäjän päivää. Hämeenlinnassa tämä on Onnistujan
päivä, jolloin kaupungissa keskitytään yrittäjien inspiroimiseen ja rohkeuden sekä jaksamisen
ylläpitämiseen.

 
Onnistujan päivän puhujina nähdään inspiraation moottorit Suomen kallein siivooja Katleena
Kortesuo
ja suosikkileipuri-kondiittori Jenni Höijer. Molemmat naiset ovat tunnettuja yrittämisen
rohkeudesta, sekä taidoistaan kertoa yrittäjyyden lonkeroista ja antavaa kuulijoilleen avaimia
jaksamiseen sekä innovatiiviseen ajatteluun. Onnistujan päivän iltaohjelmistossa on myös
Yrittäjäturnajaiset, jossa eri alojen yrittäjät haastavat toisiaan kokeilemaan omaa alaansa.
Kontaktoituminen alojen välillä tapahtuu näin hauskalla ja inspiroivalla tavalla. Myös näyttelijä -
ohjaaja Otto Kanerva kertoo Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin kasvutarinan, sekä juontaa illan
turnajaiset.

 
Hämeenlinnan Yrittäjät Ry palkitsee myös Vuoden Onnistujan. Palkinnon kriteerit liittyvät
jaksamiseen, innovatiivisuuteen sekä kontaktoitumiseen. Vuoden Onnistuja voi olla uusi tai vanha
yritys tai yrittäjä, läpikäynyt vaikeat ajat ja taistellut tiensä ”selville vesille” tai yrittäjä on auttanut
muita yrittäjiä ja yrityksiä omalla osaamisellaan. Voittajan valitsevat Hämeenlinnan Yrittäjät Ry:n
hallituksen jäsenet. Palkintona on uniikki taideteos Hämeenlinnalaisesta Soda Shop Design -
yrityksestä.

 
Onnistujan päivän järjestäjinä toimivat Hämeenlinnan Yrittäjät Ry ja Linnan Kehitys Oy
Tapahtumasta tehdään Hämeenlinnassa vuosittainen traditio.

 
Juhlallisuudet alkavat aamulla Hämeenlinnan Torilta ja saavat arvoisensa päätöksen
Yrittäjäturnajaisissa historiallisessa Hämeen Linnassa.

 
Onnistujan päivän aikana on luvassa Vuoden Onnistujan palkitseminen, menestyksekkäitä
yrittäjätarinoita Hämeenlinnasta ja inspiroivia puhujia.

 
Hämeenlinna on ensimmäinen kaupunki, joka juhlii Yrittäjän päivää Onnistujan päivänä.

 

Onnistujan päivän ohjelma:

 
Aamu
Hämeenlinnan tori

 
klo 8.00 alkaen
- Hämeenlinnan Yrittäjät tarjoavat aamukahvit
- Lipunnosto sekä Onnistujan päivän julistus (Timo Kenakkala, Hämeenlinnan Kaupungin johtaja)
- Vuoden Onnistujan* palkitseminen. Palkintona on uniikki taideteos Hämeenlinnalaisesta Soda
Shop Design -yrityksestä.
*Vuoden Onnistujan valitsevat Hämeenlinnan Yrittäjät Ry:n hallituksen jäsenet.

 
Lammin Koppi
Klo: 8.00 Verkostoitumista aamukahvien merkeissä

 
Iittala Kahvila-ravintola Kiviklubi
Klo 7:30 – 9:00 Yrittäjän aamupala
Aamiaisella tavattavissa yrityksesi tai i-laakson asioissa:
- Hämeenlinnan kaupungin kaavoittaja Johanna Närhi
- Hämeenlinnan Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen Kalvolasta, Markku Heikkilä
- Iittalan kasvuohjelman i-laakso 2030 vetäjä Pia Niemikotka
- klo 8 Yrittäjänpäivän tervehdys yrittäjäkollegoille, Markku Möykky

 
Iltapäivä
Tavastia Areena / S-rakennuksen ruokala
klo 13.00 alkaen Suosittu tietokirjailija ja viestintäasiantuntija sekä Suomen kallein siivooja Katleena Kortesuo
puhuu opiskelijoille otsikolla ”Yritä tai kuole”*

*Katleena Kortesuo on kriisiviestinnän ja sosiaalisen media asiantuntija, joka on kirjoittanut yli 30
tietokirjaa. Hänen bloginsa Ei oo totta on yksi Suomen luetuimmista bisnes- ja viestintäblogeista.

 
Crazy Town
Klo 16-18 Onnistujan päivän after work

 

 

Ilta
Hämeen Linna, Yrittäjäturnajaiset

 

klo 18 alkaen

 
Illan ensimmäinen puhuja on tv:stä tuttu suosikki, Sokerileipuri Suominen Jenni Höijer, joka kertoo
oman menestystarinansa.

 
Kondiittorimestari ja -opettaja Jenni Höijer luotsaa omaa konditoria- ja leipomotuotteita
valmistavaa yritystä Sokerileipuri Suomista. Hän on leiponut tv:ssä vuodesta 2011 ja toiminut mm.
Suomen paras leipomo -ohjelman tuomarina ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella. -Gummerus Kustannus

 
Illan toinen puhuja on näyttelijä Otto Kanerva (Onnellinen mies Oy), joka kertoo Hämeenlinnan
Uuden Kesäteatterin vaiheet ja menestystarinan*. Otto myös juontaa iltatilaisuuden.

 
*Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri keräsi kuluneena kautena koko Hämeenlinnan
kesäteatterihistorian katsojaennätyksen 20 700 katsojaa Juha Tapion hitteihin perustuneella Kaksi
puuta -esityksellä.

 
Illan kolmas puhuja on Katleena Kortesuo ja hän puhuu otsikolla:
“Yrittäjä, älä jämähdä! Kuinka uusiutua ja innostua aina uudelleen.”

 
Katleena Kortesuon www-sivut:
https://eioototta.fi/

 

Sokerileipuri Suomisen Jenni Höijerin www-sivut:
http://www.sokerileipurisuominen.com/sokerileipuri-suominen/sokerileipuri-jenni/

 

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin www-sivut:
http://hukteatteri.fi/

 

Soda Shop Design:

https://sodashopdesign.fi/

 

Hämeenlinnan Yrittäjät Ry:
https://www.yrittajat.fi/hameen-yrittajat/hameenlinnan-yrittajat/a/hameenlinnan-yrittajat-
265651

 
#onnistuhämeenlinnassa

 

 

This entry was posted in Other. Bookmark the permalink. Both comments and trackbacks are currently closed.