Jukka Puotilan kesäkiertue 2017 kiertää Suomen kauneimpia kesäteattereita



Näyttelijä Jukka Puotila lähtee ensimmäistä kertaa ulkoilmakiertueelle hänen huippusuositun stand up- ja imitaatioshown puitteissa. Kaikkiaan yhdeksälle paikkakunnalle ylettyvä kiertue alkaa perjantaina 16.6. Rovaniemeltä ja päättyy lauantaina 8.7. Lappeenrantaan.

Kiertueelle on valikoitu mukaan Suomen kauneimpia kesäteattereita, joissa kaikissa yhdistävänä tekijänä on kuitenkin Suomen kesän arvaamattomuuden vuoksi katetut katsomot. Matkan varrelle mahtuu käytännössä lähes ainoastaan esiintymispaikkoja ja paikkakuntia, joissa Puotila ei ole aiemmin esiintynyt.

”Suomen suvessa kesäteatterilavat ovat hyvin uniikkeja paikkoja, joiden tunnelma niin katsojille kuin esiintyjillekin hakee vertaistaan”, kertoo Puotila. ”Odotan myös innolla päästä esiintymään minulle täysin uusissa paikoissa”, jatkaa Puotila.

Jukka Puotilan uskomattoman laaja repertuaari eri hahmoja, ääniä ja tarinoita takaavat sen, että esitykset ovat aina erilaisia ja elävät vahvasti yleisön reaktioiden mukana. Esitys on myös aina äärimmäisen ajankohtainen, jossa päivänpolttavimmat asiat tulevat käsitellyiksi unohtamatta Puotilan imitoimia klassikkohahmoja.


Kiertuekalenteri:

Pe 16.6. Ounaspaviljonki, Rovaniemi

La 17.6. Uittoareena, Joensuu

Ke 28.6. Halkosaaren kesäteatteri, Lappajärvi

To 29.6. Valkeakosken kesäteatteri, Valkeakoski

Pe 30.6. Laajavuoren kesäteatteri, Laajavuori

Ke 5.7. Emma teatteri, Naantali

To 6.7. Naisvuoren kesäteatteri, Mikkeli

Pe 7.7. Kievarin kesäteatteri, Äänekoski

La 8.7. Lappeenrannan kesäteatteri, Lappeenranta

 

Kiertueen kaikkien paikkakuntien liput ovat nyt myynnissä, jota koskien tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta www.jukkapuotila.fi

This entry was posted in Other. Bookmark the permalink. Both comments and trackbacks are currently closed.